Arvoisat ylioppilaat, juhlaväki, rehtorit, opettajat ja opiskelijat sekä muu lukion henkilökunta.
Yhdestä silmän räpäytyksestä olimme tulleet oppilaista opiskelijoiksi. Toisessa räpäytyksessä ylioppineiksi, ja tänään me yhdessä juhlimme sitä.
Näissä silmän räpäyksissä olemme kasvaneet täysi-ikäisiksi aikuisiksi, eikä se ole ollut helppoa.
Muistellaanko hetki, arvon ylioppilaat, millaista oli aloittaa tiemme lukiossa.
Joka puolella lukiota me opiskelijat katsoimme uteliaina uutta ympäristöä ja toisiamme, ja meitä takaisin katsoivat vastavuoroisesti varmat ja lempeät opettajien ja rehtorien sekä muiden lukion henkilökunnan katseet. Me emme vielä tienneet, mihin olimme tulleet, mikä meitä odotti tai minkälaisia olisimme tiemme päässä, mutta jollain tapaa meitä vastassa olleet aikuiset sen jo tiesivät.
Lukio on akateemista työskentelyä kohti valmistumista. Siihen liittyy paljon lukemista, kirjoittamista ja opiskelemista, mutta se on muutakin.
Lukiossa on kyse ihmisistä.
Rehtoreista, koulusihteereistä, psykologeista, kuraattoreista, opettajista, ryhmänohjaajista, siivoojista, keittäjistä, meistä opiskelijoista. Yhteisöstä, jossa tehdään työtä yhteisen tavoitteen eli valmistumisen, eteen. Siihen kuuluu lisäksi tietenkin tukiverkosto. Perheemme, ystävämme ja läheisemme, joiden kanssa olemme jakaneet sanoin ja esimerkiksi erilaisten perinteiden, kuten vanhojen tanssien, kautta lukioaikamme.
Me muistamme vielä ylioppilainakin, kuka oli se hyvä kaveri, joka kysyi viestillä, miten matematiikan koe meni. Me muistamme, kenen vieressä istuimme äidinkielen kurssilla tai keiden kanssa luettiin kappaleita englannin tunnilla. Toisaalta me muistamme, kuka huomasi houkutella meidät pois opintojen ääreltä silloin, kun oli vähällä hukkua valtavaan työmäärään.
Olen itse muualta tullut.
Muutin 15-vuotiaana Pälkäneeltä Oriveden kampukselle ja opin päällimäisenä sen, kuinka tärkeä lukioyhteisö voi olla yksilölle, ja kuinka tärkeä siitä tuli minulle.
Silloin kun oma perheeni oli kauempana, minulla oli kämppikset, jotka kävivät kanssani samaa lukiota. Keittiö, kuten yhteistiloja kutsuimme, oli tukikohtamme. Ja vastaus kaikkiin kriiseihin oli kaakaon keittäminen tai yhdessä tanssiminen. Usein puhuminen ja joskus itkeminen.
Vaikka lukiossa korostetaan sen akateemisia puolia; suorituksia, valinnaisia, jatko-opintoja ja ylioppilaskirjoituksia, voin teille kertoa, etten puhuisi tässä ja nyt juhlapäivänä, ellei minulla olisi ollut kampuksen kaakao- ja tanssihetkiä. Ellei minulla olisi ollut matkassa ihmisiä, jotka näyttivät yhteisön lujuuden ja voiman selvitä kaikesta.
Erilaiset kohtaamiset lukiolla jää parhaiten mieleen ja muistoihin valmistumisen jälkeenkin. Tervehdimme käytävillä, kiitämme ruokalassa ruuasta ja pyydämme joskus anteeksi tai meiltä sitä pyydetään.
Lukio vaatii, mutta myös opettaa inhimillisyyttä. Se vaatii myötätuntoisuuden, kunnioituksen ja ymmärryksen osoittamista niin muita kuin myös itseään kohtaan. Inhimillisyyden vaatimukset onkin kovat.
On osattava antaa itselleen armoa kurssitehtävissä, antaa anteeksi itselleen odotettua huonompi arvosana ja muistaa lisäksi oma arvonsa. Loppujen lopuksi ylioppilas ei ole sama kuin todistuksensa.
Ylioppilas on ihminen ja enemmän.
Ylioppilastutkinnon saavuttaminen on aina ylioppilaille arvokasta, mutta myös se, millaisiksi ihmisiksi siinä ajassa tulemme on merkittävää.
Matkalla kohti ylioppilastutkintoa olemme joutuneet kohtaamaan omat inhimilliset puutteemme ja erehtyväisyyden. Emme mekään ole täydellisiä tai kaikessa suorilta kaikista parhain.
Lukion ulkopuolella meitä odottaa jopa julma maailman tilanne. Maailma, jossa meidän ympärillä vallitsee sodat, konfliktit, kriisit epätasa-arvo ja niitä seuraava epävarmuus tulevasta.
Uutta epävarmuutta tulevaan tuo myös tekoäly. Tuo tekninen ja teknologialla rakennettu tietäjä, jota jotkut pitävät jopa ihmisen korvaajana. Ihmistä ei tosin voida korvata niin vain. Meissä on yhä jotain, miksi meitä tarvitaan maailmassa erilaisissa tehtävissä.
Maailma tarvitsee uudenlaisia ihmisiä. Ei sotimaan, eikä riitautumaan, vaan osoittamaan, mitä oikeasti olemme herkillimmillämme ja sisältämme. Me olemme ihmisiä. Empaattisia, kiittäviä, anteeksi pyytäviä ja antavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekee virheitä, nousee uudelleen ja tekee parhaansa sekä pyytää apua.
Ylioppilasjuhlassa on kyse siitä, että juhlimme ylioppineita, ihmisiä, joilla on ollut alunperin vain suunta eli tie lukioon. Sitten on tullut tavoitteita, epäonnistumisia ja lopulta onnistumisia. Tänään juhlimme niitä ihmisiä, joita meistä on tullut tämän kaiken jälkeen. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen.
Mutta syystä juhlaan on kiitettävä meidän työn lisäksemme lukion opettajia, rehtoreita, ja muuta henkilökuntaa.
Kiitos opettajat, jotka opetitte, mutta myös opastitte meitä pidemmälle kuin kirjoitus-saliin. Opastitte meidät ylioppilaat olemaan valmiita elämään ja pakkasitte eväslaukkumme valmiiksi sitä varten tiedollanne.
Kiitos opollemme, Ilkalle, jaksamisestasi kannustaa meitä pysymään lukiossa ja osoituksistasi, että kiperimmätkin tilanteet ratkeaa aina.
Kiitos rehtorit yhteistyöstämme ja kiitos muulle henkilökunnalle työstänne, joka on helpottanut meidän lukio-aikaamme huomattavasti.
Kiitos perheet ja läheiset tuestanne ja avustanne sekä läsnäolostanne meille merkittävänä ja tärkeänä päivänä. Ja anteeksi äiti, etten paljastanut sinulle tätä minulle osoitettua kunniatehtävää pitää ylioppilaan puhe tänään.
Mutta vielä, muistellaanko hetki, arvon ylioppilaat, millaista oli lopettaa tiemme lukiossa. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen me viisikko katsomme varmoina tuttua ympäristöä ja toisiamme, ja meitä takaisin katsovat vastavuoroisestin ylpeät ja ehkä liikuttuneetkin opettajien, rehtorien ja muun lukion henkilökunnan katseet.
Me tiedämme mihin olemme tulleet ja mihin tästä jatkamme tai vaikkemme tietäisikään ei se haittaa, olemmehan me jo kuitenkin elämästä ylioppineita.
Kun jatkamme tänään tiemme juhlimaan, haluan erityisesti, että ylioppilaat Ella, Eetu, Eerik ja Laura muistatte kirjailija Mark Twainin sitaatin, jonka teille nyt lausun.
“Elämä on lyhyt, unohda säännöt. Anna anteeksi nopeasti, mutta suutele hitaasti. Rakasta aidosti ja naura hillittömästi. Äläkä kadu mitään, mikä sai sinut hymyilemään!”
Onnellista juhlapäivää kaikille!