Oppilaskunnan puheenjohtajan Heta Haapasen tervehdyssanat Oriveden lukion ylioppilasjuhlassa 31.5.2025
Arvoisat abiturientit, kasvatus- ja opetusjohtaja, rehtorit, riemuylioppilaat, lukion henkilökunta, lukiolaiset sekä läheiset.
Kulunut vuosi on ollut täynnä hetkiä, jotka eivät aina päädy kuviin tai todistuksiin: on ollut myöhästymisiä, viime hetkellä palautettuja esseitä, nauru-hepuleita ruokalassa ja niitä maanantai-aamuja, jolloin jaksoimme ylipäätään raahautua paikalle vain jääkylmän energiajuoman voimin.
Tänään kuitenkin läppärit sulkeutuvat, Pedanetin palautuskansiot arkistoidaan ja Wilma-viestit jäävät tauolle – paitsi Jannen viestit, ne eivät tunne lomaa.
Olemme oppineet lukiossa paljon sellaista, mitä ei opeteta oppikirjoissa: yhteisöllisyyttä, erilaisten ominaisuuksien arvostamista. Kirjoittaessani tätä puhetta
huomasin, kuinka vaikeaa on laittaa sanoiksi: “feminiinisyys ei tarkoita heikkoutta”.
Ominaisuudet, joita pidetään yleensä naisellisina – kuten empatia, herkkyys, kuuntelemisen taito ja tunneäly – nähdään liian usein piirteinä, jotka eivät kuulu johtajuuteen, päätöksentekoon tai muuten näkyville paikoille. Niitä pidetään pehmeinä – jopa heikkoina.
Mutta juuri nämä ominaisuudet pitävät ryhmät koossa. Ne rakentavat tiloja, joissa ihmiset tuntevat olevansa turvassa. Ne tuovat tilanteisiin sävyjä, joita ei voi käsikirjoittaa. Ne tuovat sanatonta ymmärrystä hetkiin, joissa toiset jäävät sanattomiksi. Ne näkyvät tunneälynä, jonka ansiosta pystyy tulkitsemaan ilmeitä ja lähes lukemaan ajatuksia.
Silti tällaiset taidot jäävät usein huomaamatta, koska niistä ei tehdä esitelmiä eikä niitä arvioida todistuksissa. Mutta me muistamme kyllä, kuka katsoi silmiin ja lohdutti silloin, kun kaikki tuntui kaatuvan – tai kuka ymmärsi olla hiljaa silloin, kun sanat eivät olisi riittäneet. Kuka antoi rohkaisevaa ja rakentavaa palautetta juuri silloin, kun sitä eniten tarvittiin.
Lukio kasvattaa ja opettaa opiskelijoille muutakin kuin vain kirjojen sisältöjä. Opimme arvostamaan erilaisia ihmisiä ja heidän monenlaisia vahvuuksiaan – myös niitä feminiinisiä luonteenpiirteitä, jotka usein jäävät huomaamatta, vaikka ilman niitä moni arkinen tilanne ei toimisi. Lukiossa opitut taidot ja arvot kulkevat mukana arjessa ja ihmisten välisissä suhteissa. Pyrimme jättämään toisiimme jälkiä, jotka eivät satuta.
Te abit olette näyttäneet meille, miten toimitaan yhdessä ryhmänä – niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Olette näyttäneet mallia siitä, miten erilaisista mielipiteistä huolimatta voidaan toimia yhdessä. Teidän ansiostanne tämä lukio on rennompi ja avoimempi.
Ensi vuoden abit ja kakkoset: arvostetaan erilaisia luonteenpiirteitä, myös niitä, jotka usein jäävät stereotypioiden tallomiksi. Annetaan tilaa myös feminiinisille vahvuuksille, jotka liimaavat meidät yhteen.
Tehdään yhdessä lukiostamme entistä avoimempi ja yhteisöllisempi.
*****
Hyvät kuulijat, toivotan teidät opiskelijakunnan puolesta lämpimästi tervetulleiksi Oriveden lukion ylioppilasjuhlaan.