Arvoisat uudet ylioppilaat, hyvä juhlaväki
Tänä lukuvuonna Oriveden kaikkien koulujen painopistealueet ovat olleet ruoka ja terveys, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä turvallisuus. Näiden teemojen hyväksi on tehty paljon työtä koulussamme ja siitä kiitos koko kouluyhteisölle. Tämän vuoden kevätjuhlapuheessani nostan valokeilaan turvallisuuden. Viime syksynä Pirkanmaan kaikille lukiolaisille teetetyssä kyselyssä nousi turvallisuus tärkeimmäksi teemaksi lukion toiminnassa. Opiskelijat ja opettajat jakavat saman kokemuksen, jonka hyväksi haluamme tehdä työtä.
Tänä lukuvuonna Oriveden kouluille tehtiin omat sähköiset turvasivustot, joita voi lukea mobiililaitteella. Koulun omien turvallisuusohjeiden lisäksi sieltä löytyy myös linkkejä liittyen tietoturvaan sekä some-turvallisuuteen. Oriveden lukiossa otettiin kolme vuotta sitten käyttöön turvallisemman tilan periaatteet, joilla pyrimme minimoimaan kaiken mahdollisen kiusaamisen, epätasa-arvoisen kohtelun ja syrjinnän koulussamme. Pyrimme tekemään koulustamme paikan, jossa jokaisella on hyvä ja turvallinen olo olla.
Ensi lukuvuonna keskitymme psyykkisen turvallisuuden kehittämiseen. Lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden psyykkistä turvallisuutta voidaan edistää muun muassa vahvistamalla tunnetaitoja ja itsetuntoa. Myös yhteisöllisyys tukee turvallisuuden tunnetta. Tänäkin lukuvuonna lukiossamme on järjestetty monia yhteisöllisiä tapahtumia, urheiluturnauksia ja teemapäiviä – unohtamatta tietenkään useita kansainvälisiä vierailuja sekä monipuolista Unesco-toimintaa. Yhteisöhenkeä kohottavina hetkinä olivat perinteiset potkiaiset, vanhojen päivät ja penkkarit. Myös Yhteiskoulun 100-vuotisjuhla huhtikuussa oli koko kampuksemme yhteisöllinen juhla. Juhlassa esiintyvät eri-ikäiset ihmiset saivat esityksillään ja puheillaan hymyn juhlaväen kasvoille. Siitä suuri kiitos kaikille juhlan suunnittelijoille ja esiintyjille.
Jokainen oppilas pystyy vaikuttamaan turvallisuuden tunteeseen – esimerkiksi siten, kuinka puhumme toisillemme, ettei ketään kiusata, ja kaikki hyväksytään sellaisina kuin ovat. Turvallisuuden tunne on tärkeä ihmisen perustarve, jonka jo Abraham Maslow nosti esille tarvehierarkia-teoriassa vuonna 1943. Oppiminen on vaikeaa, jos tämä perustarve ei tyydyty. Turvallisuuden hyväksi tarvitaan työtä, koska maailma on monella tavalla monimutkainen, pelottava ja ristiriitainen. Kampuksemme Unesco-toiminnassa tärkeänä arvona on demokratia- ja rauhankasvatus. Tarkastelemme turvallisuutta sekä paikallisesti että globaalisti lukiossamme.
Turvallisuuden pitäisi olla itseisarvo ja sen hyväksi teemme työtä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että tietty määrä epävarmuutta kuuluu elämään ja on kehityksen perusvoima. Turvallisuuden tavoittelu ei saa tarkoittaa sitä, että jättäisi tekemättä tärkeitä ja kiinnostavia asioita, jotka saattavat tuntua epävarmoilta. Urheilijaa voi jännittää ennen tärkeää peliä. Ylioppilaskokelaan vatsassa on perhosia ennen kirjoituspäivää. Soittajalla ja laulajalla on epävarma olo, pystyykö hän esittämään kappaleen oikein ja vielä hyvällä tulkinnalla. Turvallisen tilan periaate ei minusta myöskään tarkoita sitä, että suljemme vaikeat ja epävarmuutta synnyttävät asiat elämästämme. Esimerkiksi taide on hyvä keino kohdata omia pelkojaan ja miettiä millä maaperällä turvallisuutemme lepää.
Kun valmistuin yliopistosta, minulle tarjottiin kahta työpaikkaa. Toinen oli Lontoon kulttuuri-instituutin määräaikainen työsuhde ja toinen oli opettajan työ. Valitsin opettajan työn ja moni ihmetteli, miksi näin tein. Sanoin, että opettajan työ on minusta tärkeää, kiinnostavaa ja siinä saa työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Toki myös tulevaisuuden työnäkymät olivat turvallisemmat kuin kulttuurialalla. Tein tämän valinnan ja olen siitä edelleenkin tyytyväinen, kun opetusalan työvuosia on minulla takana 24 vuotta. Minulla työ jatkuu ensi syksynä Tampereella ja kiitänkin koteja, opiskelijoita sekä koulun henkilökuntaa näistä seitsemästä vuodesta Oriveden yhteiskoulussa ja lukiossa. Orivesi on hyvä paikka ja Orivedellä on ollut hyvä olla. Toivotan kaikkea hyvää Oriveden yhteiskoulun ja lukion tulevaisuuteen.
Mutta takaisin tähän juhlaan. Hyvät ylioppilaat, moni teistä tulee miettimään edellisten ikäluokkien tavoin, mikä olisi minulle hyvä opiskelu- ja työala. Oppilaanohjauksessa olet pohtinut, missä olen hyvä, mikä kiinnostaa ja vielä ehkä selvittänyt eri alojen työllisyysnäkymiä. Näiden sekoituksesta syntyy hyvä päätöksesi, kun otat reseptiin sopivasti järkeä ja tunnetta. Pelkkä järkipäätös ei kanna pitkälle, mutta toisaalta ei pelkkä tunnekaan riitä ilman realistisia ankkureita. Liika turvallisuushakuisuus ei saisi kuitenkaan vaikuttaa valintaasi, jotta sinua ei jää vaivaamaan, miksi en uskaltanut silloin tavoitella unelmaani ja tavoitteitani. Kun teet nyt seuraavina vuosina valintoja, ne eivät ole elämäsi viimeisiä valintoja. On myös olemassa B- ja C-suunnitelmia ja tarvittaessa, aakkosia voi käydä läpi siitäkin eteenpäin. Kaikkea et voi tietää hyvä uusi ylioppilas. Muutenhan elämäsi olisi jo eletty. Elämä on varmuuden ja epävarmuuden ristiaallokkoa.
Mutta nyt on sinulla uusi ylioppilas se hetki, jolloin voit ja saat olla huolettomana juuri tässä hetkessä. Saat iloita siitä, että lukio on suoritettu ja olemme tätä yhdessä juhlistamassa. Sinä ylioppilas, toivottavasti lukiomme on ollut paikka, jossa olet päässyt kehittämään ajattelun taitojasi ja jossa sinut on hyväksytty omana itsenäsi. Nyt voit olla ylpeä siitä, että lukio on saatu päätökseen. Osan lähelläsi istuvien nuorten kanssa olet saattanut jo leikkiä päiväkodin hiekkalaatikolla. Hiekkalaatikot ovat vaihtuneet suurempiin ympyröihin ja muuttuvat entistä laajemmiksi. Vaikka elämänpiirisi laajenee, toivon, että olet ylpeä juuristasi ja arvostat Orivettä kasvu- ja elinympäristönäsi. Osa teistä taas on tehnyt hypyn tuntemattomaan ja muuttanut tänne lukioajaksi. Hatunnosto teille, koska se on vaatinut varmasti rohkeutta tulla uudelle paikkakunnalle, jossa ei tunne ketään.
Hyvä nuori ylioppilas, nyt on sinun juhlasi, jota lähimmäisesi ovat mukana juhlistamassa. Samalla tämä on myös suomalaisen sivistyksen juhlahetki. Olet osa suurempaa kertomusta. Sitä ovat olleet riemuylioppilaamme vuonna 1975, samoin kuin te vuoden 2025 ylioppilaat.
Toivotan teille uudet ylioppilaat kaikkea hyvä elämään ja rohkeutta toteuttaa omia haaveita. Suuret kiitokset kaikille opettajille ja koulun henkilökunnalle tämän lukuvuoden työstä. Toivotan Oriveden lukion rehtorina sekä lukion opettajien puolesta lämpimät onnittelut saavutuksestanne ja toivotamme teille onnea elämänne tuleviin vaiheisiin.