Mutta onhan sentään jotain duurissakin….kuten Hei tonttu-ukot hyppikää:
Kun hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä…..siinä meni sekin pieni duurin ilo….
Entäs seuraava: vaiennut vaikerrus on vankilan
Tai: koditon varpuseni on onneton…
…kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon. Kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio lauluton.
Joululaulut antavat Suomesta todella synkän kuvan: kurjuutta, köyhyyttä ja kuolemaa. Metsäkin täysin autio ja äänetön – kuin koko maa olisi evakuoitu. Ei ristin sielua siellä eikä täällä. Aurinkokin sammunut. Edellytykset elämän olemassaololle ovat siis olemattomat.
Vaivummeko hiljaa unohduksiin kaamoksen tummaan helmaan?
Vaiti metsä on alla jään
Kaikki elävä makaa
Koski kuohuvi yksinään
Humuten metsän takaa
Rydbergin runossa yksinäinen tonttu yrittää sentään pärjätä talven hiljaiselon keskellä. Jopa iloiset ruotsalaiset synkistelevät joululyriikassaan. Ja Lyyli Vartiovaara-Kallioniemi sävelsi sitten suomalaissieluihin sopivan mollikudelman Rydbergin tummanpuhuvaan runoon. Näin univaikeuksia potevasta tontustakin on tullut mollivetoinen rakastettu joululaulu.
xxxxx
Vanhat perinteiset joululaulumme ovat kuitenkin niin ihania. Ne keräävät kauneimpiin joululauluihin kirkkoihimme täydet salit. Menemme kohti ilon juhlaa kokoontumalla yhdessä laulamaan mollisäveliä. Se kertoo jotain syvällistä suomalaisesta mentaliteetista:
Där borta i taket, där hänger han än,
den bur, som har fångat min trognaste vän,
och sången har tystnat i fängelseborg,
o, vem har ett hjärta för sångarens sorg?
xxxxx
Minua on jaksanut ihmetyttää myös vanhojen joululaulujemme vanhat sanat. Kuinka moni nykyoppilas – tai esim. lapsenlapseni – ymmärtävät sanan ”silkohapset”? Ehkä he ymmärtävät vielä sanan ”kirkassilmät”. Voisinko seuraavan kerran parturissa pyytää, että minulle leikataan silkohapset?
Mitähän oppilaani sanoisivat, jos pyytäisin Joulupukki, joulupukki -laulun sanoin heitä tuomaan minulle ”mettä”:
Tässä tuomme sulle mettä vilpoisaa kuin lähdevettä,
sitten jaksat pitkän tiesi kulkea kuin aimo miesi.
Niin…olenkohan minä kulkenut elämän tieni kuin aimo miesi. Onko tässä syytä vielä pyrkiä ihan tosissaan aimoksi miesiksi – miten tuo miesi -sanan translatiivi oikein taipuu…?
xxxxx
Tontut syövät laulussa paistia ja juovat lientä – aika raskas kyytipoika paistille nykyravitsemussuositusten mukaan on tuo liemi – jos se siis on paistinlientä, niin sehän on silkkaa rasvaa ja suolaa. Ainakaan meikäläisen työterveyshuolto ei näillä kolesteroliarvoilla missään nimessä suosittele minulle liemen juomista paistin kyytipojaksi.
Siis toisin sanoen siinä sitä on kystä kyllä. Äiteemme kun laittavat joulun aikaan laulunkin mukaan kosolti kaikenlaista kystää kyllä.
Eivätkö tontut asukaan kera joulupukin Korvatunturilla? Eivät ainakaan Tonttujen jouluyö -laulun sanojen mukaan:
– Hiljaa hiipii joukko varpahillaan, varpahillaan, kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan…
Siis tontut asuvat sillan alla! Huhhuh! Meikäläisen nuoruudessa sillan alla ollut väki oli jotenkin kyseenalaisessa maineessa.
xxxxx
Kuinka moni nykylapsi tuntee sanan ”ruuna”? Tai sanan ”liinakko”?
Tai minne asti ajetaan, kun hepalle sanotaan:
– Ruuna virsta vielä…
Nyt seuraa opetus: Venäjän virsta (ven. верста, versta) on vanha venäläinen pituusmitta pituudeltaan 1066,80 metriä. Liinakko taas on vaalea, vaaleaharjaksinen hevonen- eräänlainen hevosmaailman blondi.
xxxxx
Mitä tekevät 2020-luvun suomalapset, kun heille sanotaan:
– Nouskaa kannoille
Miltä kuulostaa, kun
– Lumi alla jalasten, se laulaa lauluaan?
xxxxx
Immi Hellen – tuosta naapurista eli Kuorevedeltä kotoisin- Immi Hellen tunnetaan runoistaan, joista tehty lauluja kuten Suojelusenkeli. Hellenin aikaan saatettiin joulupäivänä herätä kello viisi – nyt pelkään, että moni lukiolainen menee joulupäivänä vasta nukkumaan aamuviideltä. Ja tsekkaa vielä viimeiset tiktok-kuulumiset kännykästä.
Kuinka monen suomalaiskodin jouluvarusteisiin kuuluvat vesimalja ja karhuntalja:
– Kello löi jo viisi, lapset herätkää. Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa. Reessä karhuntalja teitä odottaa.
xxxxx
Vielä eksoottisempaa joululaululyriikkaa on vanha kunnon Kettu juoksi yli järven. Miksi ketun juoksemista katsovat innostuvat näkemänsä vuoksi laulamaankin leipurin laulua? Mikä yhdistää ketun ja leipurin?
Kuinka moni lukiolainen ketun nähdessään rientää vanhempien luokse pyytämään lupaa saada laulaa leipurin laulua. Ja miten se leipurin laulu muuten menee…?
Varsinaisesti laulu ei ole kai joululaulu, mutta sitä laulettiin Ruotsissa jouluisin eli laulun käyttöyhteys tekee siitä joululaulun.
xxxxx
Vanhat joululaulut ovat meille tärkeitä, jopa rakkaita. Ne ovat oman aikansa lapsia eikä niitä tarvitse modernisoida. Ne osoittavat olemassaolollaan, miten kielemme ja kulttuurimme on muuttunut.
Enää emme valjasta aamuyöstä liinakkoamme kirkkoreen eteen vaan napsautamme automaatista auton lämmitykseen, emme kanna puita hellan eteen aamukahvin keittämistä varten vaan näpsäytämme kahvinkeittimen päälle. Puuro ei välttämättä haudu liedellä muutamaa tuntia – pikahiutaleet kypsyvät mikrossa parissa minuutissa.
Mielestäni kaunein suomalainen joululaulu on Sylvian joululaulu. Surullisuudestaan ja mollistaan huolimatta se on minulle rakas. Ehkä juuri sen surullisuuden ja mollin vuoksi?
Viime vuosina Sibeliuksen koruttomat ja vaikuttavat joululaulut ovat tulleet minulle yhä tärkeämmiksi. Kuten En etsi valtaa loistoa. En ole pystynyt laulunnimen mukaisesti elämään, vaan myönnän olleeni enempi tai vähempi pyrkyri, mutta en tosin ole löytänyt valtaa enkä loistoa enkä minkäänlaisia jättiomaisuuksia, vaikka ehkä nuorempana yritin niitä etsiskelläkin.
Kansainvälisestä joululaulutuotannosta lempparini on Franz Gruberin Stille Nacht, heilige Nacht (Jouluyö, juhlayö), mutta viime vuosina Michael Praetoriuksen ”Es ist ein Ros entsprungen” (On ruusu Iisain juuren) on noussut toiseksi suursuosikikseni. Ikääntyneelle hissan opelle sopivat tuommoiset vanhat joululaulut.
Vanha sleesialainen laulu Maa on niin kaunis on paitsi joululaulu, myös virsi – mutta samalla monenlaisen käyttötarkoituksen laulu. Se on vahvasti osa suomalaista kulttuuriperintöä mm. siunaus- ja muistotilaisuuden yleisenä yhteislauluna ympäri vuoden.