Pro Lukion järjestämillä valtakunnallisilla lukiopäivillä lokakuun lopussa keskiössä oli lukiolainen ja hänen jaksamisensa.
Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro totesi, että suomalaista lukiolaista ajaa suoritusorientaatio oppimisorientaation sijaan. Lukiolainen haluaa helposti suorittaa: saada hyviä arvosanoja – saada paljon arvosanoja. Suorittaminen saattaa ohittaa haluan oppia opiskelutaitoja. Onko tässä tilanteessa opiskelijan uupuminen mitenkään ihmeellistä?
Salmela-Aron mukaan lukiolainen, jonka sosioemotionaaliset perustaidot ovat kunnossa, pärjää lukiossa. Kaikki lähtee ihan siitä perinteisestä uteliaisuudesta: on sytytettävä oppimisen kipinä. Pakko on tunnetusti huono motivointikeino. Mutta mistä nuori löytää sen kipinän, joka herättää hänessä terveen uteliaisuuden keskittyä matematiikassa ongelmanratkaisuun? Tai uteliaisuuden tutkia diktatuurikehitykseen johtaneita syitä 20- ja 30-luvun Euroopassa tai uteliaisuuden tutkia ranskan kielen ja kulttuurin erilaisia ilmiöitä.
Tämän jälkeen tulee sisu: vanha kunnon suomalainen sisu, jota lukio-opinnoissa tarvitaan. Opiskelu ei ole aina helppoa eikä sen tarvitsekaan olla aina helppoa. Opiskelu on työtä ja se on välillä raskasta. Jotta siitä selvitään, tarvitsee lukiolainen sisua ihan siinä kuin Jussikin kuokkansa varressa päästäkseen unelmaansa Koskelan torppaan.
Sosioemotionaalisiin perustaitoihin kuuluu Salmela-Aron mukaan sisun kanssa käsikädessä resilienssi eli kriisinkestävyys eli psyykkinen palautumiskyky, jota erityisesti meidän aikamme lukiolaiselta vaaditaan. Opinnot pandemia-ajan poikkeusoloissa ovat olleet vaativia ja nyt opinnot jatkuvat tilanteessa, jossa maailma kokee suurta poliittista epävarmuutta. Ja kaiken tämän taustalla on vielä fakta nimeltä ilmastonmuutos. Ole siinä sitten reipas ja iloinen lukiolainen tulevaisuudelle valmiina.
✬✬✬✬✬
Mutta mitään hokkuspokkus -konstia ei ole. Nyt olemme tässä ajassa, paikassa ja tilanteessa ja tästä selviämme, kun meillä on sitä sisua ja kriisinkestävyyttä. Lukiolaisen ei pidä antaa periksi. Opettajan ei pidä antaa periksi. Rehtorin on oltava komentosillalla tietysti loppuun ast.
Lukiolainen tarvitsee lisäksi tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja sosiaalisia taitoja. Yhteisöllisyys on se, mikä on lukiolaisen sosioemotionaalisten taitojen perusedellytys. Nuoren on saatava kokea olevansa osa lukioyhteisöä: ”minä olen tärkeä lenkki siinä, mistä koostuu me.”
Lukioaika on ihmiselämässä vaihe, jolloin ystävät ja kaverit ovat kaikkein tärkeimmässä merkityksessä. Yhteys kotiin on vahva, mutta lukioaikana se muuttuu ja nuori itsenäistyy. Ystävät ovat kodin ohella entistä tärkeämmässä roolissa.
Salmela-Aron mukaan nuoret, jotka löytävät identiteettinsä, osaavat kanavoida energiansa positiivisesti. Nämä nuoret voivat paremmin kuin ne, jotka märehtivät ja pohtivat. Suomalaisen luonteen yksi perusongelma mielestäni onkin se jatkuva märehtiminen: pohditaan ja pohditaan ja tämä näkyy esimerkiksi koulussa epämääräisenä haahuiluna. Tutkimuksen mukaan vain joka viidennen lukiolaisen identiteettiprofiili on tasolla, jossa nuori tietää, minne hän on menossa ja mikä on hänen seuraava askeleensa.
✬✬✬✬✬
Mielestäni nuoren pitää saada tavoitteita ja tulla tietoiseksi päämääristään. Kannustuksen kautta nuoreen on valettava rohkeutta suunnata eteenpäin. Motivoituminen lukio-opintoihin ei ole vain kodin, opettajan tai rehtorin varassa – nuoren pitää löytää itsestään se uteliaisuus ja sisu ja suunnata katseensa tulevaan: ”mitä minä haluan ja minne aion.”
Ymmärrän toki, että maailmantilanne on nyt se, että se tekee päämäärätietoisen opiskelun äärimmäisen vaikeaksi. Vaikka nuori lukiolainen ne päämääränsä löytäisikin, hänen on vaikea maailmantilanteen vuoksi niihin sitoutua ja sitten ollaan taas siinä haahuilussa, jossa ei tiedetä, minne suuntaan pitäisi mennä.
Ymmärsin Salmela-Aron alustuksesta, että sisukkuus vähentää tutkimuksen mukaan lukiolaisen altistumista masentumiselle ja parantaa myös oppimistuloksia. Koulu, joka panostaa nuoren sosioemotionaalisten taitojen kehittämiseen, on hyvä koulu. Tässä meillä on Oriveden lukiossa nyt haaste: miten me jatkossa panostamme entistä enemmän nuorten sosioemotionaalisten taitojen kehittämiseen. Pienuus on suuruutemme – sen me jo tiedämme. Mutta miten lisäämme konkreettisesti opiskelijoidemme uteliaisuutta, sisua, resilienssiä, yhteenkuuluvuutta ja sosiaalisia taitoja.
Rehtoreille tämä tuo suuren haasteen. Ei siis ihme, että kyselyn mukaan Suomen rehtorit toivovat tällä haavaa kaikkein eniten hyvinvoinnin johtamisen taitoja.