Opettajan tärkein tehtävä on opetus ja kasvatus. Opiskelijan tärkein tehtävä on opiskella. Nämä itsestäänselvyydet eivät vain aina kohtaa niin hyvin kuin voisivat.
Jokainen oppija on yksilö – kuka oppii tekemällä ja kuka oppii lukemalla. Yhtä lailla opettaja on yksilö – yksi panostaa ryhmätöihin, toinen muistiinpanoihin ja kolmas on innostunut draamasta opetusmetodina.
Oriveden lukion aktiivinen kansainvälisyysohjelma ja muu aktiivinen tämän päivän yhteiskunnan sykkeessä oleminen edellyttävät, että myös opiskelijamme osallistuvat opintomatkoihin, seminaareihin, vierailuihin. Meillä on myös paljon vierailijoita koulullamme. Lukujärjestyksen mukaisessa opetuksessa on poikkeuksia: milloin yksi ryhmä on Tampereella, toinen Helsingissä, kolmas ryhmä yhteistyökoulussamme Berliinissä tai Tallinnassa.
Tai olemme kaikki salissa kuuntelemassa vaikka koulupoliisia tai koulukiusaamisen kokemusasiantuntijaa.
Mitalin toinen puoli on sitten se, että joutuu olemaan joskus oppitunneilta pois ja huolehtimaan itse, mitä tuli läksyksi ja tehtäväksi.
Jokainen aineenopettaja lukiossa korostaa puolestaan oman oppiaineensa merkitystä ja tärkeyttä. Se on tervettä ammattiylpeyttä. Kurssit ovat kaikissa aineissa niin kiireisiä, että juoksemme kohti jakson loppua kilpaa jäljellä olevien minuuttien kanssa.
Olen joutunut korjaamaan omaa käsitystäni ja asennettani opettajan roolista. En ole tiedon kaataja enkä mikään ihmehahmo, jota ilman opiskelijoideni tietämys historiasta ja yhteiskuntaopista laskisi nollaan. Olen huomannut, että opiskelijat saattavat oppia, vaikka en ole jokaista pilkun paikkaa näyttämässä tai jokaista tiedonmurua heidän eteensä kantamassa.
Mitä voin omissa aineissani opiskelijoideni eteen tehdä? Tärkeintä on saada heidät motivoitumaan historiasta ja yhteiskuntaopista – omista oppiaineista. En voi heidän puolestaan oppia, mutta yritän saada heidät innostumaan aineitteni opiskelusta.
Oriveden Sanomissa oli syyskuussa lukion kahden Unesco-lähettiläsopiskelijamme kolumni aiheesta Unesco-koulujen syysseminaari OPH:ssa. Jälleen kerran minulla oli huono omatunto, kun opiskelijat ovat kaksi päivää seminaarissa, niin he ovat kaksi päivää oppitunneilta pois. Tuleeko pahastikin hallaa heidän lukio-opinnoilleen?
Oli mukava huomata, miten tuossa kolumnissa opiskelijat todistivat, että jokainen opintomatka ja -retki on kuitenkin oppimista. Se on vain erilaista opiskelua ja oppimista kuin istua pänttäämässä neljän seinän sisällä luokkahuoneessa. Siinä opitaan erilaisia tietoja ja taitoja kuin siellä tutussa ja turvallisessa luokkahuoneessa.
Opiskelijakunnan puheenjohtaja oli hiljattain jälleen kerran pyynnöstäni edustamassa kouluamme ja puhumassa ja keskustelemassa Oriveden lukion asioista. Kiittelin häntä hyvästä työstä, mihin hän totesi:
– Pidän tällaisia edustusmahdollisuuksia arvokkaina tilaisuuksina tuoda lukiotamme esille. Mutta samalla kehityn myös puhujana ja esiintyjänä – unohtamatta mieleenpainuvia ihmisten kohtaamisia.
Todella mitä parhainta ainerajat ylittävää LOPS:n nykyhengen keskustelutaitojen ja sosiaalisten taitojen oppimista sekä työelämätaitojen oppimista!
Puurtaminen ja pänttääminen luokkahuoneessa on tärkeää – eikä se lopu. Pitää kuitenkin hyväksyä, että aikamme lukio ei ole vain neljän seinän sisällä puurtamista.
Oriveden lukio ei ketään pakota edustamaan tai pakota ulkomaan opintomatkalle tai seminaariin. Olemme iloisia, että halukkaita on kuitenkin ollut enemmän kuin on ollut paikkoja ja olemme joutuneet käyttämään karsintaa.
Pieneksi lukioksi meillä on hämmästyttävän suuret verkostot niin kotimaassamme kuin koko Euroopassa. Tämä selittyy yhteistyöllämme OPH:n kanssa sekä koulutuksen järjestäjän myötämielisyydestä globaalikasvatusta kohtaan kuin myös Unesco-koulustatuksellamme.
Nyt kun myös yhteiskoulu sai Unesco-koulustatuksen olemme yksi iso Unesco-kampus ja pystymme entistä leveämmillä hartioilla suunnittelemaan Unesco-koulutoimintaa.