Arvoisa juhlayleisö, lukion henkilökunta, opettajat, rehtorit ja oppilaat sekä Suomen parhaat tuoreet ylioppilaat,
Tänään on sitten se päivä, joka on siintänyt meidän edessä koko lukioseikkailumme ajan, mutta joka on silti tuntunut niin kaukaiselta. Tänään on se kesäkuinen päivä, jota kohti me ollaan tarvottu jaksosta toiseen kokien seikkailumme aikana vaikka mitä. Tänään on se kesäkuinen juhlapäivä, johon pääsemiseksi me ollaan kerätty ne maagiset 75 kurssia kokoon ja käyty muutaman kerran eväsretkellä isossa salissa. Meidän lukioseikkailumme on nyt johtanut uljaaseen määränpäähänsä; meistä on tullut ylioppilaita.
Tää meidän lukiopolku vierähti loppujen lopuksi loppuun yllättävän nopeasti. Ehkä sen takia, että meidän lukiovaelluksemme on ollut niin täynnä elämää. Onkin mahdotonta pukea jotenkin kaiken kattavasti sanoiksi näitä kolmea vuotta koska niihin on mahtunut niin paljon kaikkea.
Ekan lukuvuoden alussa sitä jännitti vähän, että minkälainen paikka tää lukio nyt oikeesti on. Uudet käytännöt vaativatkin aluks totuttelua. Ympärillä oli iso joukko uusia ihmisiä, johon tutustua ja joiden nimet piti oppia, opettajat julistivat, kuinka lukio on sitten aivan erilainen kuin yläkoulu ja kuinka täällä pitäisi tehdä töitä aivan järkyttävästi ja ruokalassakin oli vain syviä lautasia. Kaiken päälle sitä vaan mietti, että oikeastiko tätä 18 kilon Särmä oppikirjaa pitää raahata repussa joka äikän tunnille. Mutta pikkuhiljaa se lukio lähti sujumaan. Siitä kertoo jo ihan se että 18-vuosikurssi oli ekan vuoden kevään pesisturnauksen ylivoimainen voittaja. Ekana vuonna hypäritkin oli vielä cool kunnes tajuttiin, että ööö ne vaan lisää koulupäivien pituutta.
Tokana vuonna oltiin jo niin integroituneita Oriveden lukioon, että ekan vuosikurssin oppilaat vaikuttivat silmissämme ihan untuvikoilta. Sitä myös ihmetteli, että miten on ikinä pystynyt kestämään ekana vuonna 90 minuutin oppitunteja kun 75 minuuttinenkin on välillä ihan liikaa. Onneksi tuntien puuduttavuutta vähensi satunnaiset Kahootit ja taukoliikuntaohjelma, jonka näytölle ponnahtavia muistutuksia opettajat eivät koskaan sulkeneet vain rastista pois. Kaiken kaikkiaan kouluarki rullasi ja sivistyskertymämme kasvoi päivä päivältä. Wanhojen tansseja treenattiin ja kiisteltiin siitä estävätkö luteet abiristeilyn Tallinnaan vai ei. Toisena lukuvuonna tapahtui kuitenkin jotain yllättävää, joka haastoi koko lukion kehittämään uusia toimintatapoja. Uusi tilanne haastoi meitä ihmisinä ja puski meitä eteenpäin. Nyt puhun tietysti siitä, kun tarjottimet poistuivat Kouluravintola Linjakkaasta. Se että sopeuduimme hakemaan juomalasin nyt eri reissulla lautasen kanssa, osoitti, että selviydymme haastavissakin olosuhteissa.
Välillä kuitenkin opiskelumotivaatio ei ollut ihan huipussaan. Edellisen koeviikon jälkeen sitä vannoi itselleen alkavansa panostamaan oikein kunnolla, mutta ei se siltikään aina ihan lähtenyt. Toisen lukuvuoden keväällä iski kuitenkin sellainen tunne, että ehkä nyt se mun opiskelutarmokkuus puhkeaa kukkaan! No ei puhjennut. Sen sijaan puhkesi maailmanlaajuinen pandemia.
Tilanteen vuoksi esimerkiksi maantieteen yo-koe aikaistui viikolla ja pian korona taikoi myös lähiopetuksen etäopetukseksi. Vaikka välillä jotkut etätyöskentelyohjeet olivatkin melko sekavat, etäopetuksessa oli myös hyvät puolensa kuten se, että se mahdollisti esimerkiksi ruotsin tunneille osallistumisen sängystä käsin, 5 minuuttia heräämisen jälkeen. Toisaalta tuo ajanjakso näytti kuinka lukiossa ei ole kyse vai puhtaasta opiskelemisesta vaan myös esimerkiksi yhteisöllisyydestä ja ihmisten näkemisestä. Keväästä 2020 eteenpäin koronavirus on vaikuttanut lukiomatkaamme enemmän tai vähemmän aina tähän päivään asti; esimerkiksi abiristeily ja Ranskan matka jouduttiin perumaan.
Kolmannen lukuvuoden alussa suunniteltiin abihuppareita ja jännittäviä hetkiä koettiin syksyn kirjoitusten lisäksi myös poistumisharjoituksessa, jossa lyhyen matikan opiskelijoille kävi ainakin teoriassa vähän kehnosti. Pian sitä huomasikin istuvansa jo kertauskursseilla väsäämässä prelejä. Kevään kuumottavat kirjoitukset kolkuttivat jo kulman takana. Ennen niitä kuitenkin saatiin järkättyä fantastiset penkkarit, vaikka niiden toteuttaminen ulkona 20 asteen pakkasessa asettikin, noh, omat haasteensa. Saimme kuitenkin nauttia esimerkiksi Jukan taituroinnista limbon parissa ja vaikuttavasta abileffasta.
Lukulomalla ajatukset täyttivät edessä oleva suuri haaste. Mitä hommata evääksi kirjoituksiin? Ennen kuin oli onnistunut selvittämään kunnolla edes sitä, voisiko kirjoituksiin tilata pizzaa, oli lukuloma sujahtanut jo ohi.
Kirjoituksissa sitten päässä jyskyttivät Hannuksen uhkakuvat hurjasti nousevista englannin pisterajoista, Jukan toteamukset matikan B2-osan erittäin haastavista tehtävistä ja ajatus siitä voisiko salista paeta tarvittaessa tarzanmaisesti ikkunasta kiipeilyköysien avulla.
Jollain saattoi kokeet mennä omaa tasoa paremmin, jollain arvosanat kuvastavat täsmällisesti omaa osaamista ja joku olisi ansainnut oikeasti rutkasti paremmat kirjaimet tokariin.
Mut siis ihan sama jotkut arvosanat, me kaikki ollaan tehty mahtava saavutus ja selviydytty kursseista ja kirjoituksista saaden valkolakit auringossa kultaisena hehkuvalla lyyralla.
Eikä me oltais tehty tätä ilman teitä opettajat. Te ootte kaikki omistautuneet uskomattomalla tavalla työllenne päivästä toiseen, haastaneet meitä ottamaan itse vastuuta oppimisestamme mutta samaan aikaan platinaisella ammattitaidolla tarjonneet loisteliaat olosuhteet oppimiselle. Vaikka ollaan me välillä oltu rasittaviakin, mutta te ootte silti jaksaneet meitä. Tai no, meidän ensimmäisen lukiovuoden saksanope ja opinto-ohjaajahan päättivät jäädä eläkkeelle katseltuaan meidän touhuja vasta yhen vuoden. Ja kun miettii, että jos ollaan tän lukioseikkailun aikana kulutettu vihkoja ja kyniä niin ollaan kulutettu sit kyllä myös hissan opettajiakin. Ensimmäinen jaksoi meitä vuoden, toinen noin vuoden, no mut ehkä Janne Mäkinen nyt on vähän pidempään, kun voi huo’ahtaa helpotuksesta, kun tällä kertaa me lähdetään.
Te opettajat ootte ymmärtäneet ja osanneet asettua oppilaan asemaan silloin kun esimerkiksi palautettavaan työhön on tarvittu lisäaikaa, te ootte myös vaatineet sopivasti, teidän tunneilla on viihdytty ja ootte antaneet opetuksessanne vielä perustyön päälle vaikka mitä ekstraa. Kiitos.
Ja sit mainittakoon meidän uljaat rehtorimme Jari Hildén ja Jouni Aapajärvi, jotka ovat luotsanneet lukiota varmoin ottein ja sangen tyylikkäin puvuin. Teidän osaamiseen on ollut täysi luotto ja ootte olleet myös oppilaita lähellä niin, että teitä on ollut helppo lähestyä tarvittaessa. Suuret kiitokset siitä ja erityisesti Jounille kaikkea hyvää kun matka jatkuu kohti uusia työhaasteita.
Kiitos myös koko lukion muu henkilökunta, jotka ovat toiminnallaan mahdollistaneet sujuvan lukioarjen.
Tässä puheessa on ilman muuta mainittava myös kaikki te muut meidän lukiomatkaamme tukeneet. Haluan kiittää myös Google-kääntäjää ja sen aina niin tarkkoja ja erityisen luotettavia käännöksiä.
Ja älyttömän iso kiitos teille kanssa vuosikurssilaiset. Me ollaan tän kolmen vuoden aikana kuljettu huikea matka, koettu paljon ja luotu upeita ja hauskoja muistoja. Tän seikkailun aikana on muotoutunut uusia pitäviä ihmissuhteita, jotka rikastuttaa meidän elämää kun jatketaan tulevaisuuteen. Monenlaiset mahtavat tiet on meille nyt auki, mikä onkin sinänsä ihan hyvä koska lapsenahan sitä tiesi selvästi mitä haluaa tehdä isona, mutta nyt ei ole harmainta aavistustakaan, että hyvää työtä opot.
Ei vaan, klassinen meemi lukiostahan on seuraavanlainen: ”Kolme vuotta liian aikaisia kasin aamuja, raastavia palautettavia töitä ja tuskaisia hetkiä erilaisten kokeiden parissa. Ja sai sit tämmösen lakin. Aika hyvä diili.” Mutta oikeasti kun ajattelee, niin antoihan tää matka käsittämättömästi paljon enemmän kuin vain pelkän lakin.
Kiitos kaikille ja juhlitaan tänään riehakkaasti!